Mitä sulle kuuluu?

Eilen mä olin siellä yötä ja kaikki oli hetken niinku ennenki. Mutta mä kerroin sulle miltä musta tuntuu ja siitä seuras vaa kiusallinen hiljaisuus. Sillon mä tajusin, että mikään ei tule varmaan olemaan niinku ennen, koska tunteeet muuttuu, ihmiset muuttuu, asiat muuttuu. Niin se vaan menee. Mutta yks asia ei muutu, mulla on ikävä meijän yhteisiä hetkiä. Ihan oikeesti.

Sä oot varmaan nukkumassa, niin mäkin jos vaan en,

olisi yksin nyt tässä, jos ois kuin ennen.

Sä oot varmaan onnellinen, ainakin toivon niin.

Muistatko sä kuinka paljon silloin rakastettiin?

Se tunne on viel täällä, mut jossain syvällä.

Se on jotain mitä voi olla vaan parhaal ystävällä.

Mun täytyy myöntää, et joskus mul on ikävä sua,

vaik nää yhteiset kuvat alkaa haalistua.

En aio pyytää, en syyttää, en itsee nöyryyttää,

vaan pysyy pois jaloista

Mulle tää kaupunki on täynnä sun kuvia.

Hetkii, muistoi ja unelmia.

Osa niist on häipynyt ajan varjoihin,

mutta osa niistä jää, eikä kuole aikoihin