Liikaa väärii raiteit, pettävii kaiteit, mä juoksen pois ja haluan unohtaa kaiken.

Ei oo enää meitä. On vaa minä ja te. Me erkaannuttiin. Muutuin. Te muutuitte. Niin se menee.
Voin myöntää kaikki on minun syytä. En tiiä miten, mutta jotenkin aina osaan sotkee kaiken ja se kaikki on oikeesti mulle kaikki. Oon tienny, että näin käy jo kauan, mut kai mä sisäistin sen vasta nyt. Ja mua itkettää. Mulla oli aina hauskaa teijän kanssa ja kaikki ne huippu jutut mitä koettiin. Suunniteltiin kaikkee ja tehtiin kaikkee, vaikka aina se kaikki ei ollu tosiaankaa viisasta. Ja voin myöntää että lähiaikoina oon ollu teijän seurassa se kolmaspyörä. Joka vaan on. Pilaa kaikein, eikä kuulu sinne. Oon se joka ei tajua teijän juttuja, joka on lapsellinen ja turha.

 Mutta mä rakastan teitä silti.