Mitä sulle kuuluu?

Eilen mä olin siellä yötä ja kaikki oli hetken niinku ennenki. Mutta mä kerroin sulle miltä musta tuntuu ja siitä seuras vaa kiusallinen hiljaisuus. Sillon mä tajusin, että mikään ei tule varmaan olemaan niinku ennen, koska tunteeet muuttuu, ihmiset muuttuu, asiat muuttuu. Niin se vaan menee. Mutta yks asia ei muutu, mulla on ikävä meijän yhteisiä hetkiä. Ihan oikeesti.

Sä oot varmaan nukkumassa, niin mäkin jos vaan en,

olisi yksin nyt tässä, jos ois kuin ennen.

Sä oot varmaan onnellinen, ainakin toivon niin.

Muistatko sä kuinka paljon silloin rakastettiin?

Se tunne on viel täällä, mut jossain syvällä.

Se on jotain mitä voi olla vaan parhaal ystävällä.

Mun täytyy myöntää, et joskus mul on ikävä sua,

vaik nää yhteiset kuvat alkaa haalistua.

En aio pyytää, en syyttää, en itsee nöyryyttää,

vaan pysyy pois jaloista

Mulle tää kaupunki on täynnä sun kuvia.

Hetkii, muistoi ja unelmia.

Osa niist on häipynyt ajan varjoihin,

mutta osa niistä jää, eikä kuole aikoihin

koitat pitää kiinni mut menetätki otteen

Syksy tuli niin nopeesti, ettei keretty ottamaan kuvia sieltä "meidän" paikalta. Sieltä missä takana näkyis koivujen värimyrsky. Nyt on pimeetä ja kylmää. Lumi ei oo tullu valaisemaan vielä pimeyttä, mutta aamulla lätäköt on jäässä. Se ääni mikä lähtee kun astut jäätyneeseen lätäkköön. Jotain menee rikki, mutta se ei haittaa. Ei se ole tärkeetä. Ehkä me vaan ajatellaan, että se ei ole tärkeetä. Ehkä se onkin. Joku varmaan astui meijän väliseen lätäkköön. Ei se ole tärkeetä, mutta kun se lätäkkö meni rikki. Meijän välit meni rikki.

 

skidit viiltelee itteensä ku niilt liikaa vaaditaa. Niit paineita, angstia ja syömishäiriöitä.

Tyttö ikää 6 vuotta miettimässä voiko käyttää enää lempimekkoaan, koska näyttää siinä läskille.

14 vuotias oksentamassa syömääsä ruokaa koulun vessassa. 10 vuotta itkemässä joka ilta itsensä uneen ja miettimässä miksei voi olla sopiva. 18 vuotias laittamassa liian ison hupparin, ettei kukaan näkisi sen mahaa... tai käsiä. 20 vuotias ajattelemassa miksei voi kelvata sellaisenaan. 8 vuotias päättämässä olla syömättä ainakaan 9 tuntiin ja senkin jälkeen vain omenan, jos sitäkään. Älkää tulko selittämään, että ei se niin mene. Kyllä se vain menee juuri niin. Nykyään jo 5 vuotiaat miettii kilojaan ja pukeutumistaan. Mitä me syytetään tästä? No yhteiskuntaa tietysti. Ainut vaan että me ollaan se yhteiskunta. Me kiusataan. Me haukutaan. Me arvostellaan. Me ostetaan ne lehdet, jossa on se täydellinen tyttö kannessa. Ja sitten kun joku sairastuu syömishäiriöön tai masennukseen. Me säälitään. Me syytetään yhteiskuntaa eli meitä.

Liikaa väärii raiteit, pettävii kaiteit, mä juoksen pois ja haluan unohtaa kaiken.

Ei oo enää meitä. On vaa minä ja te. Me erkaannuttiin. Muutuin. Te muutuitte. Niin se menee.
Voin myöntää kaikki on minun syytä. En tiiä miten, mutta jotenkin aina osaan sotkee kaiken ja se kaikki on oikeesti mulle kaikki. Oon tienny, että näin käy jo kauan, mut kai mä sisäistin sen vasta nyt. Ja mua itkettää. Mulla oli aina hauskaa teijän kanssa ja kaikki ne huippu jutut mitä koettiin. Suunniteltiin kaikkee ja tehtiin kaikkee, vaikka aina se kaikki ei ollu tosiaankaa viisasta. Ja voin myöntää että lähiaikoina oon ollu teijän seurassa se kolmaspyörä. Joka vaan on. Pilaa kaikein, eikä kuulu sinne. Oon se joka ei tajua teijän juttuja, joka on lapsellinen ja turha.

 Mutta mä rakastan teitä silti.

other people always let you down

Kukat kuolee talvella, mutta nyt on syksy ja musta tuntuu kuolleelta. Päivä päivältä mua ahdistaa enemmän ja asiat menee enemmäin ja enemmän huonoon suuntaan. Eikä nukkuminen auta, muutaku sen ajan minkä mä nukun, koska oon silloin tiedoton kaikesta mitä tapahtuu ympärillä ja sillon on hyvä olla. Kai mä oisin ilonen jos saisin muuttaa jonnekin kauas omaan asuntoon, mutta en voi enkä saa. Enkä voi edes avautua tämän enempää. En vaan voi.

Mä jäin katsomaan maailmaa palavaa, jos sul on joku jota halata, halaa tiukasti

Me oltiin kavereitten kanssa yks päivä lähellä olevalla retkeilijöitten taukopaikalla. Enää siellä ei varmaan kukaan käy mitä nyt minä ja kaveri kerran telttailemassa viime keväällä. Löyettiin kavereitten kanssa joku sen paikan päiväkirja siellä oli meijän siskojen ja veljien ja niitten kavereitten kirjotuksia vuodelta 2003 oli aikasimmat ja ne jatku niitten teini-ikään pitkälle. Ne oli sillon huippu kavereita. "hyvä jengi." niin mun sisko sitä kuvaili. Yks niistä kuoli, yks asuu ulkomailla, muut ei pahemmi oo yhteyksissä. Ne hukkas toisesa ja mua pelottaa, koska mä tiiän että niin käy mulle ja mun kavereille. On alkanu jo käymään sen huomaa mut sitä ei sanota ääneen, koska vaan sillon ku se on sanottu ääneen tiietään että se on totta. Oikeestaan mä en tiiä onko muut menettämässä toisesa, mutta musta tuntuu, että minä oon. Ja en tiiä miten kestän sen, koska en oo vielä menettäny kokonaan kaikkee silti mua pelottaa ja ahistaa hirveesti ja menetän ne vielä helpommin, koska en tee asian eteen mitään. Kun en vaan pysty.

 

 

 

Me ollaan irrallaan ilmaa vaan, läpinäkyvii hahmoja tänä iltana
Virrassa mukana sitä ei ees huomaa, näytetään eläviltä sisältä me kuollaan
Ja me ei tunneta itseemme, toisiimme, itse asiassa me ei tunneta mitään
Niin turhautuneet itseemme et puretaan se toisiimme, voitsä olla kiltti ja pitää musta tiukasti
Mun jalat maassa elävien kirjoissa, antaa mulle jotain mistä puhua mun vihkoissa
Mut ollaanks me elävii vai kirjoissa, muistot on niis illoissa, joita ei ees muista
Vitut muista tämän päivän mantrana, antaa vaan vuotaa sitominen ei kannata
Kai me kuollaan tän maailman mukana missä mä oon ku sä ja jokainen ku kuka vaan

when the bass drop

Mä haluaisn muuttaa yökerhoon. Siellä olis pimeetä, mutta silti valot välkkys. Kaikki vaan tanssis ja basso hakkais niin lujaa et se tuntuis sun sydämmeltä. Siellä ois niin paljo ihmisiä, että kun sä tanssit niin sä silti kosketat muita ihmisiä ja ne sua. Et väsyis ikinä, sä vaan tanssisit ja nauraisit. Kaikki muutkin naurais, niillä olis hauskaa. Sulla olis kuuma ja niin hyvä olla ja sä tanssisit. Basso lujenis ja tanssi nopeutus, sä et tuntis enää mitään kaikki olis vaan hyvin. Niin vitun hyvin.

Rakastan tanssimista. Mulla on tapana tanssia yksin kotona. Se toimii liikuntana, saa hyvälle mielelle ja on hauskaa. Mikset tanssis siis? Koska et näytä viisaalle ku tanssit? Mitä väliä, ei kovin moni muukaa ja se tekee siitä just hauskaa.

Nah, it won't be us

Eilen illalla katottiin kaverini Anniinan kanssa tähtiä. Ne oli nättejä tai oikeestaan se taivas oli nätti. Meijän pihalta näkyy jos on pimeetä, kun lentokoneet lähtee ja laskeutuu yheltä lentokentältä ja eilen me nähtiin siinä samalla, kun lentokone nousee. Anniina alko laulaa "lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu". Siinä mä päätin, että joku päivä mä haluan olla yökoneessa, kun ei oo pilven pilvee. Se ois huikeeta! Mulla ei oo paljoo isoja unelmia, mut yks on ainakin että matkustella paljon. Ainakin joka maanosassa ja tehdä roadtrippi, jonnekkin. Enkä mä halua, että raha olis este, mut se saattaa ollakki mun ainut este sitten kun mä tarpeeks vanha olen. Fuck. Ja joo tässä huomaa taas sen miten me ajatellaan tai ainakin minä. En aattele, että kuolema tai loukkaantuminen olis este koska eihän meille ikinä käy mitään vaan niille muille.